PASTORIHUOLTO
Luis Alberto Herrera
Don Luis Alberto Herrera, Nicaraguan Managuan arkkihiippakunnan pappi.
Isä Luis Alberto Herrera on kokenut omakohtaisesti maansa pahenevan tilanteen. Hän toimi jonkin aikaa Managuan katedraalin kirkkoherrana. Vuonna 2018 hän näki, kuinka nuoria pakolaisia ammuttiin ja tapettiin kirkossa, josta hän oli vastuussa.
Hän koki nämä väkivaltaisuudet omakohtaisesti, ja hänen kasvonsa nähtiin tiedotusvälineissä kaikkialla maailmassa tuomitsemassa Nicaraguan kirkkoon kohdistuneita vakavia hyökkäyksiä.
Isä Herrera on tällä hetkellä San Antonio de Paduan (Jinotepe, Carazo) kirkkoherra, vaikka hän elää edelleen huolestuneena maansa ajautumisesta.
Don Luis kulkee Roomassa seuralaistensa kanssa Pyhän Ristin paavillisesta yliopistosta.
Pyhän Antonius Padovan seurakunnassa ennen pyhän messun viettoa.
Opiskelee dogmaattisen teologian lisensiaatin tutkinnon opiskelutovereidensa kanssa.
Don Luis on 48-vuotias, lähes 15 vuotta pappina, ja vuosina 2015-2017 hän opiskeli dogmaattisen teologian lisensiaatin tutkintoa Pyhän Ristin paavillisessa yliopistossa Roomassa CARF-säätiön stipendin ansiosta.
Tämän säätiön haastattelussa hän kertoo Nicaraguan tilanteesta, kokemuksistaan Roomassa, jatkokoulutuksen tärkeydestä ja henkilökohtaisemmalla tasolla syistä, jotka saivat hänet ryhtymään papiksi. Don Luis puhuu selkeästi ja suoraan eikä kiertele kysymyksiä.
Mikä on Nicaraguan tilanne nyt?
Tilanne maassamme on tällä hetkellä jännittynyt, tilanne on näennäisen rauhallinen, mutta todellisuudessa elämme poliisin, akselivaltion ja puolisotilaallisten joukkojen piirittämänä, ja ne piirittävät lähiöissä aina kaikkia, jotka vastustavat hallitusta.
Mikä on kirkon rooli tässä maan kokemassa syvässä kriisissä?
Kirkolla on sovitteleva rooli, ja se edistää vuoropuhelua ja kunnioitusta nicaragualaisten keskuudessa, sillä yhteiskuntamme on tällä hetkellä hyvin polarisoitunut.
Oletko kokenut mitään monimutkaisia tilanteita Nicaraguassa ollessasi?
Olen itse kokenut vaikeita tilanteita viime vuosina, erityisesti vuonna 2018, kun maassa puhkesi sosiaalipoliittinen kriisi.
Samana vuonna hän toimi Managuan katedraalin kirkkoherrana. Huhtikuun 18. päivänä muutamat nuoret menivät rauhanomaisesti protestoimaan katedraalin lähistöllä oleville kaduille, ja poliisi hyökkäsi yhtäkkiä heidän kimppuunsa ja ampui heidät.
Noina jännittyneinä hetkinä nuoret hakeutuivat katedraaliin, ja poliisi tulitti meitä lähes koko iltapäivän ajan. Jotkut nuoret saivat surmansa, ja stadionilla oli jopa tarkka-ampujia. baseball joka sijaitsee noin sata metriä katedraalista pohjoiseen. Se oli pelottava asia.
Millainen Nicaragua on tämän konfliktin lisäksi sosiaalisesti ja uskonnollisesti?
Nicaragua on luonnoltaan hyvin kaunis maa, jolla on paljon luonnonvaroja, mutta valitettavasti, ja sitä on vaikea myöntää, sitä ovat hallinneet korruptoituneet ihmiset, jotka ovat pitäneet Nicaraguaa haciendanaan. Kansamme on yksinkertaista, ahkeraa ja hyvin innokasta hurskautta. Olemme ennen kaikkea hyvin marialaisia, ja itse asiassa suojeluspyhimyksemme on Marian tahraton sikiäminen.
Ja miten kutsumus pappeuteen syntyi?
Kutsumukseni tuli, kun liityin alttaripoikien ryhmään ja kun tapasin joitakin munkkeja, jotka tulivat kylään, jossa synnyin. He tulivat viettämään kuukauden lähetystyössä, ja pikkuhiljaa huomasin, että Herra kutsui minua pappisvirkaan.
Mutta mikä oli paras muistosi tuolta ajalta?
Intensiivisin hetki, jonka koin, oli vihkimispäiväni, ensimmäisen messuni päivä. Mutta sillä oli myös suuri vaikutus minuun, kun eräänä päivänä rippituolissa, kun sanoin "Ave Maria Purisima", minulle vastasi ääni, jota en voinut olla tunnistamatta. Se oli äitini, nainen, joka kantoi minua kohdussaan yhdeksän kuukautta ja sitten kasvatti minut. Muistan, että sanoin hänelle: "Äiti, oletko se sinä?", ja hän vastasi minulle: "Kyllä, isä, se olen minä". Se oli minulle kokemus Herran armosta, hänen äärettömästä armostaan. En voinut uskoa, että sovitin äitini Herran Jeesuksen kanssa katumuksen sakramentin kautta, kun tiesin, että hän oli se, joka monta kertaa vei minut isäni kanssa seurakunnan kirkkoon, jotta voisin ripittäytyä papille joka kuukauden ensimmäinen perjantai Jeesuksen sydämen kunniaksi. Nyt vanhempani ovat molemmat iäkkäitä, he ovat onnellisia, ja aina kun käyn heidän luonaan, he pyytävät minulta sakramenttia. Sanon itselleni: "Herra, kuinka paljon armoa oletkaan antanut minulle, kiitos, Herra".
"Haluaisin kiittää CARF:n hyväntekijöitä siitä, että he antoivat minulle mahdollisuuden tulla koulutetuksi Pyhän Ristin paavillisessa yliopistossa, sillä ilman heitä ei olisi mahdollista, että monet kaltaiseni papit voisivat tulla koulutetuksi ja elää niin monia kauniita kokemuksia täynnä Herran armoa. Kiitos, veljet, pidän teidät aina rukouksissani."
Kävit opiskelemassa Roomassa, Pyhän Ristin paavillisessa yliopistossa, millaisia kokemuksia sinulla oli?
Kokemukseni Roomassa on tietysti ollut hieno, ei ainoastaan siksi, että olen opiskellut näin arvostetussa ja laadukkaassa yliopistossa, vaan myös siksi, että olen elänyt pappisveljeyttä niin monien eri kansallisuuksia edustavien veljieni kanssa. Siellä voit kokea katolisuutemme ja kirkon läheisyyden paavin persoonassa.
Mitä muistat eniten Roomassa viettämästäsi ajasta?
Roomassa sain kokea monien Opus Dein pappien inhimillisen lämmön, ja heidän joukossaan haluan mainita Don Javier Canosan, Don Federico Requenan, Don Giulio Masperon ja Don Antonio Rodríguezin, joka oli tuolloin Pyhän Ristin paavillisen yliopiston kappalainen. Kaikki he antoivat minulle todistuksen pyhästä elämästä. Henkilökohtaisesti he ovat yksinkertaisesti pappeja, jotka elävät uskollisesti pappeuttaan ja pyhittävät itsensä joka päivä elämänsä todistuksella. Tulen aina olemaan heille hyvin kiitollinen.
Miksi mielestäsi on tärkeää, että pappina saa hyvän koulutuksen, jollaisen sait Roomassa?
On tärkeää saada hyvä pappiskoulutus, jotta voimme kohdata maallistuneen maailman, jossa elämme, ja jotta voimme perustella toivomme ja uskomme. Papin on oltava hyvin koulutettu puhumaan maailmalle hyvällä älyllisellä tasolla sekä filosofiassa että teologiassa, erityisesti perusteologian kautta. Hyvin koulutettu pappi, erityisesti Pyhän Ristin yliopistossa koulutettu pappi, on hiippakunnalle erittäin tärkeä.
Missä asioissa voit kokemuksesi perusteella olla kaikkein hyödyllisin ja käytännöllisin?
Kokemukseni perusteella uskon, että seurakuntapappina olen erittäin hyödyllinen maallikoiden kouluttamisessa. Kansamme pitää pappejaan ihmisinä, jotka eivät ole vain pyhiä vaan myös hyvin valmistautuneita ja kykeneviä muokkaamaan heitä. Olen myös saanut huomata, miten hyödyllinen Roomassa koulutettu pappi on opettamisessa seminaarissa. Olen opettanut siellä ja saanut osallistua hiukan hiippakuntani tulevien pappien kouluttamiseen, joista osa on hiljattain vihitty papiksi.
Voisitko lopuksi kertoa meille parhaista hetkistäsi Roomassa?
Parhaat hetket pappina Roomassa olivat ne, jotka vietin Altomonten pappiskoulussa, koska siellä tunsin oloni kotoisaksi ja pystyin veljeilemään muiden veljieni kanssa, mutta minulla on myös hienoja muistoja hetkistä yliopistossa professoreiden kanssa, joista jokaisella oli oma opetustyylinsä.
Papit, Jumalan hymy maan päällä
Anna lahjoituksellesi kasvot. Auta meitä muodostamaan hiippakunta- ja uskontokuntapappeja.